maanantai 29. tammikuuta 2018

Kalenterinkansikatsaus!

Sain eilen valmiiksi uudet kalenterin kannet, vaikka mennään jo näin tammikuun loppua. Laitoin kuvan niistä Facebookkiin ja sain melkein sata tykkäystä. Siitä innostuneena päätin ottaa kuvat muutamista menneiden vuosien kansista, joita en tietystikään ole raaskinut hävittää.
 Ilokseni kuulin myös että ainakin yksi n 10-vuotias poikakin lukee blogiani, niin ajattelin että tarviihan täällä muutakin sisältöä olla kuin kurssimainontaa. Toki houkuttelin häntäkin kesäkurssille vaikkapa Lautsiaan. Toivotaan että innostuu mukaan, vaikka mumminsa kanssa!
No tässä nyt tämä kalenterikavalkaadi. Olkaa hyvät!
Tässä mallissa on koristeena aurinkovärjäys. Lupiinin lehdet näyttävät aina hyviltä värjäyksessä.

Tämän mallin nimi on kissat hännät solmussa tai rakastuneet kissat. Tämän ohjeen olen saanut monta vuotta sitten Hilkka Doreyn kurssilta. Tässä on myös vetoketju ympärillä, niin että paperiliitteet pysyvät kyydissä.

Tässä aina kiva malli bargello. Tässä myös vetoketju ympärillä.

Tässä naisen tärkeimmät "työkalut" vasara ja huulipuna, toteutettu foundation piecing-tekniikalla eli paperin päälle ompelulla. Myös pinkki vetoketju!

Tässä yksinkertainen hexagon-taittelu ja koneen koristeompeleita. Tää tuntui jotenkin fuskaukselta, kun oli noin vähän tilkkutyötä mukana, eikä edes vetoketjua!

Tässä nylonauhoja punottuna. Pystyykö päättelemään , mikä on lempivärini?

Tässä edellinen iPadi-pussukkani. Sisällä muovin alla pikkulillin kynnen kokoiset palat liimaharsoon silitettynä

Tässä nykyisen iPad-pussukkani taustatikkaukset
Tässä nykyinen iPad-pussini edestäpäin. Punontaahan siinä on ja taas lilaa!!

Tässä tämä uusin. Ei pätkääkään lilaa! Edessä cloverin punontanauhoja ja takana harkkoleikkurilla leikattua punontaa!

tiistai 23. tammikuuta 2018

Tervetuloa Päivölään kurssille 9.-11.3.2018

Viime viikonloppu vierähti Keravan opistossa kurssia pitämässä. Kurssilaisia oli peräti 20, vaikka maksimi oli 15. Suunnittelijaopettaja aluksi vähän epäili että tuleekohan kurssilaisia tarpeeksi, kun hinta on normikurssia kalliimpi open pitkän matkan ja päivärahojen takia. Onneksi ei sentään tarvinut hommata hotellimajoitusta, kun hyvä tilkkuystävä majoitti minut Keravalla! Kurssin hinta oli yksi syy miksi ajattelin että jos pöytiä on tarpeeksi niin otetaan kaikki jonostakin mukaan, ettei vaan tule opistolle tappiollista kurssia. Onneksi väki oli kovin sopuisaa ja ymmärtäväistä, kun yritin parhaani mukaan sukkuloida kahden luokan välillä. Kiitokset siis kaikille osallistujille myötämielisyydestä!
Keravan kurssilaiset toivoivat uutta kurssia ja toivonkin kovasti että opistolta löytyy vielä tunteja tälle keväälle. Yleensähän opistot aina sanovat että jos on opettaja, tila, aika ja kurssilaiset niin tietysti kurssi järjestetään. Sehän on opistojen tärkein tehtävä! Toivossa on hyvä elää. Ehkä tapaamme Keravalla toukokuussa, tai sitten viimeistään syksypuolella!
Nyt käännetään sitten ajatukset seuraavaan uuteen kurssiin, joka on Päivölän kurssi maaliskuun 9.-11. päivä. Siitä on jo jonkin verran kyselty tarkennusta, mutta minua suuresti ilahduttaa se, että siellä on jo 5 ilmoittautunutta, vaikka tarkempaa ohjelmaa ei ole vielä kerrottu. Se on minulle arvokas luottamuksen osoitus, että joku "uskaltaa" ilmoittautua kurssilleni ilman tarkempaa tietoa ohjelmasta. Yritän tietysti aina tehdä  ohjelmasta mahdollisimman mielenkiintoisen. Koen sen tosi rajoittavaksi ja kahlitsevaksi, jos pitää monta kuukautta etukäteen sanoa tarkasti mitä missäkin aiotaan tehdä. Yritän aina viimeiseen saakka haistella tuulia ja pysyä ajan hermolla siitä, että mikä on milloinkin vähän niin kuin 'in' tässä tilkkuhommassa. Eihän se tietysti aina onnistu, mutta koska melkein päivittäin selaan lehtiä, kirjoja, ohjekansioitani, pinterestia ja youtubea, niin harmittaisi hirveästi, jos esim Päivölän ohjelma olisi jo valmis ja sitten löytyisi juuri joku tosi kiva ohje, mitä vielä voisi ottaa mukaan, mutta ohjelma olisi jo "täynnä". Kurssilaiset aina sanovat, että anna kaikki ohjeet vaan, kyllä meille kelpaa. MUTTA olen oikeasti todennut että esim viikonlopun kurssilla ei paljoa 10 ohjetta enempää kannata ottaa, koska muuten suurin osa jää vain pyörimään mappeihin, eikä niitä tule koskaan kokeiltua. Yritän aina kannustaa että melkein kaikkia malleja olisi hyvä edes kerran kokeilla, koska silloin niistä saattaa innostua jalostamaan vaikka mitä kivaa. Itse olen monesti ajatellut kun olen nähnyt jonkun kivan mallin, että tuolla mallilla teenkin peiton. Kun sitten olen kokeillut tekniikkaa, niin eihän siitä sitten ollutkaan kiva alkaa peittoa tehdä. Toisinaan taas joku malli vaikuttaa esim hirveän työläältä ja monimutkaiselta, mutta kokeilun jälkeen siitäpä saattaakin se peitto syntyä!
No nyt vähän siitä Päivölän ohjelmasta, jotakin jätän aina myös ylläriksi, eli kaikkea en kerro etukäteen.
Ohjelmassa on
 * Ompelukoneen suojahuppu esim simpukkatekniikalla
 * Seisova penaali  jossa kynille omat lokoset
 * Kassi, joka koristellaan vekkikuviolla
 * Foundation piecing-tekniikalla tähtikuvio
 * Pallo Bargello -tekniikalla
Lisäksi muutama muu blokkimalli, joista tarkemmin sitten osallistujille lähetettävässä kurssikirjeessä. Nyt joukolla mukaan Päivölään, sehän on Akaan (entisen Toijalan kaupungin) kupeessa. Moottoritie tuo ja vie nopeasti sinne ja junallakin voi tulla jos tulee viimeisen 10 km taksilla. Yöpymiset ja ruokailut järjestyy talon puolesta. Omat ompeluvarusteet täytyy olla mukana. Ilmoittautuminen suoraan Päivölään   https://www.paivola.fi/fi/course/52
Vekeillä koristeltu kassi

Simpukkatekniikalla tehty ompelukoneen suojahuppu

Foundation piecing-tekniikalla tehty tähti

Pallo -bargello

Seisova penaali

perjantai 5. tammikuuta 2018

Yhteenveto kevään ja kesän 2018 kursseista.

Jotkut tilkkuystävät ovat pyytäneet että tekisin yhteenvedon kursseistani ja niinpä sen ajattelin nyt tähän tehdä. Kaikille kursseille voi ilmoittautua vieläkin, vaikka moni kurssi on jo ollut syksyn käynnissä. Tilkkuiluharrastukseen voi tulla mukaan milloin vaan, jos olet aloittelija , niin opetan kyllä perustaidot tilkkuilusta ja niin pääsee kiinni tähän ihanan rentouttavaan ja tuottavaaan
(siis valmiita tilkkutöitä tuottavaan, ei suinkaan rahaa!!) harrastuslajiin!
Joka toinen        maanantai      Hämeenkoski 18-21.15          Wellamo-opisto
Joka toinen        maanantai      Turenki 18-21                        Vanajaveden opisto
Joka toinen        tiistai              Pälkäne 18-21                        Valkeakoskiopisto
Joka toinen        keskiviikko    Tuulos 18-21                          Vanajaveden opisto
Joka toinen        keskiviikko    Kangasala 18-21                    Valkeakoskiopisto
Joka toinen        torstai             Hauho 18-21                          Vanajaveden opisto
Joka toinen        torstai             Parola 18-21                          Vanajaveden opisto
Viikon 4, 5 ja 7 lauantai           Lahti 9-15.30                         Wellamo-opisto
ti 30.1. ja su 18.2.                     Kuohijoki                              Valkeakoskiopisto
19.-21.1.           pe-su               Kerava                                    Keravan opisto
9.-11.3.             pe-su                Valkeakoski                           Päivölän opisto
27.-29.4.           pe-su               Valkeakoski                            Päivölän opisto
7.-11.5.             ma-pe              Hartola                                   Itä-Hämeen opisto
4.-7-6.              ma-to               Hauho                                    Vanajaveden opisto
11.-15.6.          ma-pe               Mäntyharju                            Mäntyharjun kansalaisopiso
18.-20.6.          ma-ke               Pälkäne                                  Valkeakoskiopisto
25.-29.6.          ma-pe               Mäntyharju                             Mäntyharjun kansalaisopisto
2.-6.7.              ma-pe               Mäntyharju                            Mäntyharjun kansalaisopisto

Siinähän niitä. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan. Muutamaan viikonloppuun vielä kursseja mahtuisi ja erityisesti huhti-toukokuulle, niin että jos tiedät jonkun opiston tai muun järjestäjän niin tosi mielelläni tulen mihin päin vaan Suomea kurssia pitämään. Kerran olen ollut jopa Sveitsissä kurssia pitämässä! Siis ihan oikeassa, eikä missään Hyvinkään Sveitsissä!
Nähdään kurssilla!
Tässä uusin tuotokseni. Tästä pitäisi tulla alustan kantokassin toinen puoli!